torstai 25. elokuuta 2011

Seuraava askel

Olen näköjään onnistunut räpeltämään niin, että ensimmäinen kirjoitukseni näkyy viimeisimpänä. Bloggaaminen vaatii vielä opettelua!

Olen yrittänyt viime päivinä virittäytyä hieman keveämpään elämäntapaan ilman mitään ehdottomia kieltäytymisiä. Esimerkiksi työmatkalla söin normaalia ruokaa ja otin jälkiruokaakin. Kuitenkin joka kerta, kun otin jotain lautaselleni, mietin, haluanko oikeasti tätä ja riittäisikö vähempi määrä. Pyrin valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten kalaa. Söin hitaammin ja nautin mauista. Tällä tavoin todella vähempikin riittää! Lopputulos oli se, että en kokenut jääneeni mistään paitsi eikä runsaankaan buffetpöydän antimista jäänyt ähky, vaan hyvä ja reipas olo.

Paino oli ennen matkaa 106,1, eli -700 g alkupainoon nähden. Työmatkalla en varmasti laihtunut, vaikka en mättänyt ruokaa ihan entiseen tahtiin. Pitää puntaroida vielä loppuviikosta. Olen käynyt vaa'alla aamulla ennen kun olen laittanut mitään suuhuni, joten jos aamulla unohtaa punnituksen, niin pitää odottaa seuraavaan aamuun - iltapäivän paino on varmasti jotain ihan muuta kuin aamun paino.

Nyt on sitten aloitettava "virallisesti" painon pudotus sekä hyvän olon ja terveyden tavoittelu. Aloitan MethodDraine detoxilla, joka on 20 päivän elimistöä puhdistava kuuri. Nettikeskusteluista päätellen joiltakin kokeilijoilta on joitakin kiloja pudonnut tätä ainetta nauttien. En tiedä, onko tämä huuhaata, mutta ei siitä kaiketi haittaakaan voi olla. Kokeillaan. Yritän tänään hankkia MethodDrainen, jos löydän sitä lähellä olevasta luontaistuotekaupasta. Netistä tilatessa toimitukseen saattaa kulua parikin viikkoa, eikä nyt jouda odottamaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti